KULTTUURIMATKA BULGARIAAN
Ruusuja, luontoa ja kulttuuria

26. 5 - 31. 5. 2017

Suurin osa maailman laadukkaimmasta ruusuöljystä tulee Bulgarian Ruusulaaksosta, Triljoonat ruusut tuoksuvat ja kukkivat yhtä aikaa. Ainutlaatuisella matkalla osallistut Ruusu festivaaliin ja sadonkorjuuseen, näet ruusuöljyn tislauksen ja voit ostaa ruusutuotteita edullisesti suoraan valmistajilta. EU on myöntänyt tuotesuojan Bulgarian ruusuöljylle.

Bulgariassa on erinomaiset olosuhteet tuottaa huippuviinejä. Maassa on hienoja viinitiloja ja viinikellareita. Muinaiset traakit palvoivat Dionysosta – luonnon, taiteen ja viinin jumalaa ja Hekate jumalatarta. Traakian valta-aikaan 2500 vuotta sitten maan viinejä vietiin eri puolille silloista maailmaa.

Ruusulaaksoa kutsutaan myös kuninkaiden laaksoksi ja siellä on mystinen tunnelma. Se on muinaista Traakiaa ja siellä on lukuisia kuninkaiden hautoja, temppeleitä ja muita arkeologisia kohteita. Traakian korkeakulttuuri on ainutlaatuinen ja sen historiaa kirjoitetaan uusiksi.

Kuljemme Bulgarian sydänmailla aidoissa kulttuurimaisemissa maaseudulla ja kauniisti säilyneissä vanhoissa kaupungeissa, jotka ovat muualta Euroopasta osittain kadonneet. Eräs kohteemme Plovdiv on Euroopan vanhin kaupunki ja kulttuurikaupunki 2019. Sen sijainti idän ja lännen kulttuurien risteyskohdassa tekee siitä elävän museon, jossa kokee kulttuurikerrostumia monilta aikakausilta. Toinen on Veliko Tarnovo. Vanha kaupunki on rakennettu vuoren rinteelle, joka laskeutuu Jantra- jokeen. Se on ollut aikoinaan Bulgarian pääkaupunki ja kulttuurikeskus.

Teemme luontoretken Valkoiselle joelle Balkanin upeille vuorille. Alue kuuluu PAN- parks kansallispuistoihin, jotka edustavat Euroopan alkuperäistä luontoa.

 


MATKAN OHJELMA

1. paiva Saapuminen Sofiaan, josta suuntaamme kohti Kaloferia Ruusulaaksossa.Tervetuliaisateriana perinteistä kotiruokaa Cucovatan puutarhassa. Esitelmä tuoksuvista vanhoista ruusuista Rosa damascena ja Rosa alba, joka on usein kuvattu Neitsyt Mariaa esittävissä maalauksissa.

2. paiva Osallistumme Ruusu- festivaaliin, nautimme perinnemusiikista ja näemme kansantansseja. Vierailemme ruusuöljytislaamossa ja kuulemme kuinka tätä kallisarvoista öljyä käytetään erilaisissa tuotteissa. Käymme tislaamoissa missä tislataan myös luomulaatuista ruusuöljyä. Sen yhteydessä on lumoavan kaunis ruusupuutarha, köynnösruusukujineen, valkoisine kyyhkyineen ja joessa uivine mustine joutsenineen. Voimme ostaa ruusutuotteita ja eteerisiä öljyjä kuten laventelia. Valtavat laventelipellot kukkivat ja tuoksuvat ruusujen jälkeen.

3. paiva Aamulla ruusunkeruuseen ruusuviljelmille.Ympärillä siintävillä vuorilla voi vielä olla lumipeite, mutta laaksoissa ja vuoren rinteillä ruusujen kukkaloisto on kauneimmillaan.Teemme retken Balkan vuoriston upeaan PAN- parks kansallispuistoon Valkoiselle joelle. Luontopolku on palkittu kansainvälisesti 2005. On elämys kokea kuohuvana vuorten kanjoneissa virtaava joki vesiputouksineen. Vuoristossa on ainutlaatuinen floora ja fauna kukkineen, perhosineen ja lintuineen. Valkoisen joen laaksossa nautimme pikniklounaan.Vierailemme läheisessä miesluostarissa.Illalla työpaja ruusukosmetiikasta ja valmistamme ruusuhilloa, ruususiirappia ja ruususeppeleen.

.

4. paiva Aamulla ylitämme Shipkansolan ja vierailemme Pyhän Nikolain ortodoksikirkossa. Sen lähistöllä on Gorni Dubnikinin kylässä korkealla vuorella Balkanin sodan (1877 - 1878) muistomerkki. Taistelu, missä suomalaiset olivat mukana, ratkaisi sodan ja vapautti bulgarialaiset 500 vuotta kestäneestä Turkin hallinnosta. Laulu ”Paljon on kärsitty vilua ja nälkää … ” on tunnettu Suomessa ja Bulgariassa. Mikäli Golamo Kozmitska traakialaisen kuninkaan hautatemppeli on ehditty kunnostaa, käymme tässä aidossa haudassa. Se on voimapaikka, jossa suoritettiin myös orfisia rituaaleja. Lyyralla luomakunnan lumonnut Orfeus oli Traakian vihittyjä.Etar on merkittävä ulkoilmamuseo Gabrovon kaupungeissa. Tutustumme perinteiseen arkkitehtuuriin ja elämäntyyliin käsityöläispajoineen.Iltapäivällä menemme Veliko Tarnovoon. Se on yli 5000 vuotta vanha kaupunki ja ollut 1100- luvulla maan pääkaupunki. Vierailemme kukkulalinnoituksessa Tsarevets ja Patriarsheski kirkossa missä on ainutlaatuisen upeita ikoneita ja freskoja. Samovodskata Charshia käsityöläiskadulla voi ostaa korkealaatuisia artesaanituotteita ja ikoneita.

 

5. paiva Päivä arkeologian, kulttuurin ja viinin parissa. Plovdiv on Euroopan vanhin kaupunki ja siellä on paljon UNESCOn palkitsemia kohteita. Näemme kulttuurikerrostumia monilta aikakausilta, perinteistä arkkitehtuuria ja renessanssin aikakautta. Plovdiv on vuoden 2019 Euroopan kulttuurikaupunki.Käymme Traakian pyhällä Temppelillä (löydetty 2000) lähellä Starosselin kylää. Lukuisten uusien arkeologisten löytöjen takia muinaisen Traakian historia on menossa uusiksi. Temppeli on pyhitetty jumala Dionysokselle ja jumalatar Hekatelle. Traakien leipä tehtiin yksijyvävehnästä ja sitä uhrattiin temppelissä. Samaa alkuvehnää käytettiin faaraon hovissa Egyptissä ja siitä tehtiin leipä Jeesuksen viimeiselle ehtoolliselle Getsemanen puutarhassa.Starosselin viinitila ja viinikellari on tunnettu huippuviineistään. Siellä pidetään viininmaistajaiset. Muinainen Traakia tunnettiin maailman parhaista viineistä. Olemme viinitaiteen juurilla pyhillä paikoilla.

6. paiva Lähdemme kohti Sofiaa ja lentokentälle. Huom! Varatkaa lentoja, jotka lähtevät klo 12 jälkeen.

 


MATKAN HINTA (lennot maksetaan erikseen) ON 560 EUROA
 
Matkanjohtajan ja oppaiden palvelut
Viisi yöpymistä kahden hengen huoneessa, yhden hengen lisämaksu 100 euroa
Aamiainen ja päivällinen
Lounas PIKNIK- päivänä
Opastus englanniksi ja suomeksi
Ohjelmassa kuvatut retket ja sisäänpääsymaksut
Oma bussi koko matkan aja

LENTOLIPUISTA
Lentoliput kukin hankkii ja maksaa itse. Neuvomme lentojen hankkimisessa.

HINTAAN EI KUULU
Matkavakuutus
Ateriat mitä ei ole mainittu – hintataso on edullinen
Kasvissyöjille bulgarialainen ruokavalio helppo

Mahdollisuus myös omakustanteisiin lisäpäiviin. Neuvomme edulliset hotellit. Matkalle otetaan 25 matkustajaa.

KEITÄ OLEMME!
Matkanjohtaja ja pääopas Nikolay Tsutsov omistaa perheineen majatalon ja renessanssihotellin Kaloferin vuoristokaupungissa, joka on kiinnekohta matkan ajan. Nikolay Tsutsov lähti 12- vuotiaana opiskelemaan Sofiaan balettitanssia ja koreografiaa. Sen jälkeen hän opiskeli politiikkaa Sofian yliopistossa.Turismin parissa hän työskenteli Mustanmeren matkailukeskuksissa tanssijana ja oppaana, kunnes palasi kotiseudulle ekomatkayrittäjäksi. Hän puhuu englantia ja saksaa. cucovata@abv.bg, www.cucovata.com

Toimittaja-kirjailija Anne Paalo on järjestänyt paljon erityismatkoja, joiden teemoina on luonto, puutarhat, ekologia, kulttuuri ja kasvit sekä perinteinen elämänmuoto ja perinnemaisemat. Hän tuntee Bulgarian historiaa, kulttuuria, elämäntapaa ja kasvillisuutta.Ohjelmaan voi tulla pieniä muutoksia.

Ilmoittaudu Anne Paalo, anne.paalo@kolumbus.fi, 050 570 6105. Olemme molemmat facebookissa.

 

 

 

 

 

 

.

.